Vanhan lukion aulatilojen remontin suunnittelu oppilaskuntien hallitusten kanssa

Blogin etusivulle | Projektikorttiin  |  Näytä kaikki blogit


Uusia kalusteita

(Kirjoitettu 15.09 2016 klo 20:49)

Yllä olevassa kuvassa on Yläaulaa. Yläaula on alakoululaisten käytössä ja ala-aulasta poiketen yläaulan tiloja käytetään paljon myös opetustiloina. Siksi otimme niiden suunnittelussa sen huomioon, että niissä pystyy myös opiskelemaan rauhassa ryhmissä.

Alla olevassa kuvassa lisää yläaulaa.

Yllä oleva kokonaisuus on myös yläkerrassa alakoululaisten käytössä. Oppilaat halusivat sohvan nimenomaan näin päin ja seinäkkeellä, jotta tilaan muodostuu rauhallinen oleilu/työskenty alue. Alkuun vähän hirvitti, että miten tälläinen "piilopaikka" toimii käytännössä, mutta ilmeisen hyvin on otettu vastaan ja ollut kovassa käytössä. Yläaulan tilojen on myös tarkoitus olla hieman stabiilimpia, mitä ala-aulan, jossa rahimaiset sohvat tuntuvat olevan jokapäivä hieman eri tavoin järjestäytyneet.

 

Yllä olevassa kuvassa on ala-aulaa. Nämä rahimaiset sohvat vaihtelevat paikkaansa päivän aikana, niin olivat oppilaskunnan hallituslaiset suunnitelleetkin. Nytkin kuvasta puuttuu yksi sohva, joka oli siirtynyt viereiselle käytävälle. Tila on yläkoululaisten ja alakoululaistenkin välitunti oleskelu alueena, ala-aula on yläaulaa reilusti vähemmän opetustilana. Lisäksi oppilaskunnan hallitus pitää tilassa luottamusoppilaille perehdytyksiä ajankohtaisista aiheista, tänään esimerkiksi nälkäpäiväkeräyksestä. Siihen tarkoitukseen tila on valikoitunut lähellä sijaitsevan oppilaskunnan huoneen vuoksi.

Yllä on kurkistus oppilaskunnan huoneeseen. Tämä tila on vielä kesken sisustuksen osalta. Jonkinverran on jo uutta, mm. tekniikka ja pöytiä. Osa taas on vanhaa tavaraa, joka on tilassa odottamassa, että saadaan tila kalustettua kokonaan. Oleellisimmat toiveemme tämän tilan suhteen ovat jo täyttyneet (lukittava kaappi, tietokone ja kunnollinen tykki, vesipiste ja kahvinkeitin:)

Näistä kuvista puuttuu vielä osa suunittelemistamme tiloista. Laitan lisää päivitystä lähiaikoina. Lisäksi viimeisen kuvan huone ei ole vielä lopullisessa ulkoasussaan.


Pekka Männistö


Kommentit (0):


Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.

YLLÄPITO JA TUKI: info@oppimaisema.fi   •   Rekisteriseloste